Sinne menit sinäkin, niin kovin monen muun ohelle.
13. elokuuta, kello 18:38
T ·
Minä ·
T ·
Minä ·
MITÄ
En tiedä vieläkään tarkalleen, mitä hänelle tapahtui. Spekulaatiota spekulaation perään.
Kyyneleitä kyyneleiden perään.
En oikein vieläkään ole ihan käsittänyt, että häntä ei enää ole. Ei muiden kavereiden tai tuttujen kuolema ole koskaan tältä tuntunut. Tämä koskettaa niin syvältä. Välillä luulen olevani asian kanssa sujut, niin luulin silloinkin kun kuulin siitä, kai se oli jotakin shokinalaista toimintaa.
Ulkomailla itkin.
Nyt vasta tajuan, miten monesti kyseinen ihminen on mielessäni vilahtanut. Lähes joka päivä kohtaan asioita, sanoja, ihmisiä, eleitä, tapahtumia jotka muistuttavat hänestä.
En halua ajatella hänen rauhallisia, kuolleita, kasvojaan. Niitä kasvoja, joita silloin joskus hyväilin. Niitä kasvoja, jotka mun piti nähdä. Viimeksi alle kuukausi hänen kuolemastaan olimme yhteyksissä. Hänen piti tulla Helsinkiin, sovittiin että nähdään, kyllä meidän sohvalle mahtuu.
Hautajaisiin minua ei kutsuttu.
Minua harmittaa niin paljon, tätäkin itkin, ettei hän koskaan saanut tietää miten tärkeä oli minulle, ainakin minulle, oikeasti. Tai etten koskaan sanonut sitä, ehkä hän oli huomannut, mutta en minä sanonut sitä tarpeeksi, tai tarpeeksi usein, tai tarpeeksi siten että todella tarkoitan sitä.
Yritin tänään etsiä koneelta ainoaa kuvaani hänestä. Olen tainnut poistaa sen joskus. Kaduttaa. Antaisin mitä vain, tai ainakin aika paljon, jos saisin edes kuvasta nähdä hänen silmänsä vielä kerran.
