lauantai 12. syyskuuta 2009

Mulla ei ole tänne enää kovin asiaa.
Oikeastaan haluaisin kuopata tän kaiken jo taakseni.
Tuntuu nyt todela, että elämästä aukesi uusi aukeama, ja tällä tavoin minä vain haluan kurkkia edelliselle sivulle ja lukea uudestaan mitä siellä lukikaan ja kokea ne tunteet vielä, vaikka minun ei tarvise, elämässä tärkeämpää on se matka kuin määränpää, matkalla kävi nyt näin mutta kohta voi käydä eri tavalla.

Minulla epäillään ehkä bipolaarisuutta, maanis-depressiivisyyttä, siltä tämä vaikuttaa, minä näin viime viikolla äitiäni tasan viiden minuutin verran, maanantaina lähdin kaupunkiin huvikseni ja eksyin In kanssa ratikoilla ja sitten istuimme kaivarissa niin kauan että tuli pimeä, tiistaina kaupungilla tapasin ihan liikaa ihmisiä, ihan kauhean paljon ja istuimme Iguanassa ja kerroimme että olemme salaisia agentteja, keskiviikkona tapasin munkkiystävääni kaupungilla ja kadotin kännykkäni ja torstaina tapasin rakasta sähköpostiystävääni ja hän on ihana ihminen ja niin kovin lämmin ja värikäs.

Perjantaina piti lähteä leirille mutta yhtäkkiä en halunnutkaan, jään istumaan kotiin ja käyn koneella. On ihan hyvä olla. Niin hyvä että sattuu.
Ja toisaalta huolettaa kamalasti se, että tämä menee överiksi. Ystävät ihmettelevät, ihan kuin olisin auringon tavannut, ne sanovat, äiti sanoo että menen ihan liikaa, muistanhan syödä, ei tämä ole normaalia, puhun nopeasti ja kaikille ja olen koko ajan menossa ja hypin ja tekee mieli juosta pellolla.

Lääkitystä on liikaa. 60 mg seronilia. ehkä liikaa.

Miksen minä saa tätä mieltäni kuriin.
Itkisin jos itkettäisi, mutta kun ei edes itketä, viime aikoina on itkettänyt vain se että poikapuoliset tiput heitetään tehtaissa lihamyllyyn raa'asti, kännykän katoaminen ei tunnu missään vaikka suurin osa ihmiskontakteistani meni ehkä siinä mukana, mutta jos he ovat elämässäni tärkeitä he kyllä ymmärtävät ja osuvat kohdalleni uudestaankin.

Miltähän näyttää oikea maailma. Sitä minä mietin.

9 kommenttia:

  1. osaat kirjoittaa.

    oli vain pakko kertoa.

    VastaaPoista
  2. ihanaa, vaikutat elinvoimaiselta! Olet utelias maailmasta, se on positiivista.

    VastaaPoista
  3. 60 mg on aika paljon. Mulle määrättiin joskus hoidon alkuaikoina seronil 10 mg 2 kertaa ja seronquel 25 mg ja se oli minulle liikaa - alkoi tulla serotoniinisyndrooman oireita. Seronquel lopetettiin.
    Kannattaa tarkkailla tilannetta.
    Kaikkea hyvää ja reipasta mieltä uuteen elämääsi. Oot tosi hyvä kirjoittamaan, jos lopetat blogin niin ethän lopeta kirjoittamista. Sinulla on kykyjä!!!

    VastaaPoista
  4. Toivon niin kovasti että et lopeta tämän blogin pitämistä, mutta ymmärrän kyllä hyvin jos et halua tulla tänne enään muistelemaan sitä millaista elämäsi ennen oli.
    Kompaten edellistä sanon myös, että jos lopetat blogin niin ethän kuitenkaan lopeta kirjoittamista. Olet mielestäni ihan aidosti todella lahjakas! :) Kaikkee hyvää ja jaksamisia!
    ♥: Roosa

    VastaaPoista
  5. Hei!
    jos kiinnostaa, lähetä viestiä:
    olivia222@windowslive.com

    ois ehk iha jees vaihtaa näkemyksii yms. (tai sit ei, mutta sitä ei voi tietää ennen kuin kokeilee :'D )

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä (: Et välttämättä halua tätä kuulla, muuta olen kateellinen. Niin pieni BMI. Itselläni liian suuri.
    Ja olen samaa mieltä kuin muutama aiempi täällä kommentoinut: osaat kirjoittaa.
    Älä heitä sitä hukkaan. Jos et ylläpidä blogia, kirjoita kuitenkin tuntemuksia vaikka päiväkirjaan ylös. Niitä on kiva lueskella myöhemmin (miksi kuullostan entiselle psykologilleni?)...
    Tsemppiä vaan murmeli, kyl sie selviät (:

    VastaaPoista
  7. Haluat miellyttää ihmisiä. Älä kuitenkaan siksi jää jankkaamaan menneisyyteen, että muista on mukava lukea tekstejäsi. Voit kirjoittaa vielä vaikka mitä! Joskus on oikeasti parempi kääntää selkänsä taustalle ja tietyille asioille ja ainakin kokeilla sitä, että koittaa unohtaa vanhat toimintatavat ja keskittyä vaan uusiin, ainakin hetken, kokeilumielessä.
    On totta ja todistettua, että vanhoista tavoista esim. on vaikeampi päästä irti, jos ympärillä on ihmisiä, jotka muistavat ne tavat ja muistuttavat niistä. Jos on hetkenkin erossa niistä ihmisistä, niin on tottunut jo enemmän uusiin tapoihin ja sitten voi olla vahva eikä sorru kiusaukseen niiden vanhojen ihmisten lähellä.

    VastaaPoista