Mä en tiennyt että onnellisuuden määrä voi vielä kasvaa, mutta keskiviikkona ensilumisateessa käänsin kasvoni kohti taivaita ja mulla oli typerin virne naamallani ja olin niin onnellinen etten paikallani pysynyt.

Keskiviikko alkaa kuin tavallinen päivä.
Työt alkavat tavallisesti, tai oikeastaan minä saan ensimmäisen ihmisen liittymään jo ennen työaikaani. Nautin suuresti. Livun paikasta toiseen, tanssahtelen, kansio pääni päällä herättää ihmisissä hilpeyttä. Saan hymyjä, katseita. Juttelen puolisen tuntia rakkaan ystäväni kanssa, käytämme lounassetelin ja ostamme sillä hirveästi kaikkea hyvää, juon aivan liikaa batterya ja olen ylienerginen.

Sitten minä näen sen, hirmuisen söpön pojan ja sillä on rastat ja kivat vaatteet ja ennen kaikkea skeittilauta tai longboardi en minä enää muista, loikkaan sen eteen ja hetken aikaa olemme hiljaa ja hymyilemme toisillemme ja katsomme toisiamme silmiin, sitten juttelemme, nauramme paljon, sitten täytämme liittymislappusen ja nauramme vielä lisää, kuukausilahjoitussummaksi tulee 6,5 euroa koska minä olen kuulemma niin kiva, rastitamme että hän haluaa postia ruotsiksi muttemme kerro miten hän haluaa postinsa, nauramme niin että olemme haljeta, tunnen yhteyden, voi miten ihanaa!
Lisään hänet kaverikseni facebookissa, hän käskee, hän sanoo että saisin ottaa hänen numeronsakin mutten kuitenkaan ehdi kirjoittaa sitä ylös liittymislappusesta.

Työkaverini tulee vastaan kädet levällään, anna mulle rakkautta, ja me halaamme, vieras nainen taputtaa minua olkapäälle ja sanoo että näytän niin kovin söpöltä siinä, t tulee takaa päin halaamaan, tuntuu kauhistuttavan hyvältä, töiden loputtua kävelemme kohti kamppia ja huomaan lumisateen, ilo kuplii sisälläni niin suurin kuplin etten pysy aloillani vaan loikin d:n ja t:n edellä kuin pikkulapsi, katselen ylös, laulan ja hyppelen, tutustun uusiin ihmisiin ja leikin katsekontakteilla, lapsi bussissa hymyilee minulle.

Ei tätä voi sanoin kuvata.

Vielä kun samana päivänä vieraspoika oulusta lähettää viestiä, ihmiset hymyilevät ja tuntuvat ystävällisiltä, juttelemme romaninuorten kanssa, he ovat ihania ja ymmärtäväisiä ja vaikuttavat luotettavilta ja tulemme hyvin toimeen, minä alan taas hetkeksi uskoa ihmisten solidaarisuuteen, voi!