Kuuntelen Asan Pojat teki soppaa, jo pelkästään sen rytmin kuuleminen saa pelottavan tunnekuohun aikaan, tätä biisiä minä kuuntelin silloin, silloin kun tuntui kovin hyvältä, Poika istui sängylläni ja katseli tarkkaavaisin silmin tietokoneen näyttöä, tunsin itseni niin kiireettömäksi, olo oli turvallinen, vähän niinkuin viime viikonloppuna Oulussa, heti kun Poika tuli paikalle tunsin oloni turvatuksi, mie pystyin vain kellumaan siinä, nauttimaan tilanteesta ja olemaan hetkessä.

Pari päivää sitten töissä pysäytin vanhan miehen.
Se alkoi kertoa elämäntarinaansa.
Aluksi ajattelin sen olevan taas vain sellainen, se aloitti kertomuksensa siitä kuinka sen isä hakkasi sitä ja äiti oli harras kristitty, sen silmät olivat rauhallisensiniset ja olin aika varma että se haluaa käännyttää minut.
Se keskustelu kesti pitkään, se mies kertoi paljon asioita. Se sanoi ettei se ole uskovainen, sen mielestä on olemassa se yksi palo, jolle on vain monia nimiä, vaikkei sillä nimellä pitäisi olla väliä, ja silti sen nimen takia soditaan. Se kertoi pyöräilleensä kymmeniätuhansia kilometrejä, ihmiset kysyivät siltä miten se jaksaa, se sanoi vastaavansa että tuntee olevansa aina perillä. Se kertoi viisaita asioita elämästä, miten kannattaisi elää kädestä suuhun, miten valtavirta on eri mieltä, miten se on elänyt asunnottomana ja veistellyt puusta enkeleitä ja puukkoja.
Sitten se sanoi että sen pitää lähteä, ja että tässä kohtaamisessa oli myötätuntoa.
Miten vapauttavalta se tuntuikaan.
Teki mieli itkeä ja nauraa yhtä aikaa, en tiennyt kumman tekisin joten en kai tehnyt kumpaakaan vaan kieriskelin tuhannen euforioissa ja hymysin niin että poskiin sattui.

Tänään minä tapaan sellaisen kivan tytön kehen olen tutustunut.
En tiedä mitä laittaa päälle. Samalla mietin, miksi edes yritän. Miksen laita päälle sitä, mitä minä aina laitan.
Ja sen teenkin loppujenlopuksi, kuitenkin tuntuu hieman hölmöltä, entä jos en ole tarpeeksi sitä tai tätä tai tuota.

---

sunnuntaina:

Lauantai oli rennoista rennoin.

Minä ja S istumme Ärrällä, Ärräpoika tuo meille ilmaiseksi suklaata ja limua ja hymyilee nätisti niin että iloisuus näkyy sen silmistä asti, me kikatamme ja piirrämme paperiin jäniksiä ja koiria.
Meillä ei ole yöpaikkaa, suunnittelemme että menisimme katsomaan Kauko Röyhkää Lauttasaareen, mutta maailma on eri mieltä.
Kuten perjantainakin, silloin minun piti mennä töihin, työkaveri sanoi olevansa krapulassa ja vittuuntunut, joten menimme kahville, istuimme siellä hetken aikaa, tapasin rakkaan ystäväni.
Kävelimme, joimme kahvia, yritimme päästä baariin.
Jumituimme vegemestaan, jossa meille tarjottiin eilen ilmaista teetä, se myyjä oli ihana.
Piti mennä synttäreille, mutta metrossa törmäsin poikaan jonka kanssa vietimme kesällä aikaa, M, se pieni poika. Se sanoi menevänsä Satamaan, siellä olisi bileet, maailma veti minua mukaansa, oli pakko mennä.
Ja voi keitä siellä olikaan.
Kaikki.
Pitkään kaivatut naamat, kiljun ja halaan vanhoja ystäviäni, onni tulvii lävitseni kun silmäni osuvat tuttuihin silmiin ja uppoavat niihin, tutustun uusiin ihmisiin ja ostamme erään tytön kanssa pussillisen karkkia viimeisillä rahoillamme, nauramme ja toistelemme samoja lauseita, minä olen ainoa joka on koko paikassa selvinpäin.

Yöllä tulen kotiin, vanhemmat eivät lähettele viestejä eivätkä edes herää, saan kävellä bussipysäkkienvälejä kahdelta yöllä, kylmässä ilmassa, mutta silti tuntuu ihanan vapaalta.

Lauantaina menen työkaverilleni syömään pitsaa, teemme neljä erilaista ja koristelemme ne paprikoilla ja sipulilla naamoiksi, asettelen kapriksia ja herkkusieniä ja oliiveja finneiksi.
Ja niistä tulee tosi hyviä, syömme kolme kertaheitolla ja viimeisestäkin pizzasta osan, kolmas pitsa paloi rumaksi mutta maistui keskeltä vielä ihan hyvältä.
Pojat viilasivat ja kiillottivat kynsiään ja samalla vähän omenoitakin, ikkunaan oli jäätynyt kiteitä ja taivas oli liukuvärjätty sinisestä oranssiksi ja puut näkyivät taivaanrannassa siluetteina, enkä siksi päässyt lähtemään ajoissa.