Nyt tuntuu onneksi paremmalta.
Edellinen kirjoitus oli paniikkireaktion alla sekoiltua, nyt onneksi maailma tuntuu jälleen mielekkäältä.
Äiti ja isä saivat tietää "elämänhallintaongelmistani" ja päättivät informoida asiasta myös psykologeja.
Mulla on seulat ensi viikolla.
Onneksi ne tulee olemaan puhtaat.
Eilen eräs mies kysyi, olenko oikeasti olemassa.
A sanoi että olen tosi kauniina, kerroin että se johtuu vain siitä että maailma tuntui niin kivalta.
Ja oikeasti tuntuikin.
Tuntui että se räjähtää.
Yhtäkkiä kaikki tärkeät ihmiset olivat Kampissa, hymyilin, ihmiset katsoivat minua ja tuntui että rakastin niistä jokaista.
En jaksanut kuitenkaan pyöriä siellä kuin yhdeksään, lähdin kotiin ja kiitin vanhempia siitä, että isä oli ostanut mulle battery strippediä jääkaappiin.
Musta tuntuu tällä hetkellä erityisen hyvältä:
Olla sosiaalinen. Hymyillä. Kohdata hymyileviä kasvoja. Kävellä. Suunnitella omaan asuntoon muuttoa. Sisustaa. Pukeutua. Olla pukeutumatta.
Mun smiley tuntuu tällä hetkellä hyvin tärkeältä osalta mua.
Samoin mun silmät.
Toisaalta tuntuu kamalan lihavalta myös, mutta en jaksa välittää, ehkä osin osteoporoosin takia, koska vanhemmat saivat siitä niin suuren kohtauksen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
aika hurjaa että sait osteoporoosin tuossa iässä :\ jaksamisia kuitenkin!
VastaaPoistawau, olen ollut pitkään poissa täältä. olen aloittanut uuden elämän, uuden blogin ja koittanut vaihtaa sitä suuntaa mihin olin joskus vuosi sitten epätoivoisesti menossa.
VastaaPoistaja nyt palasin blogiisi jota rakastan kerta kerralta enemmän. olet muuttunut huimasti. näet ja koet maailmaa laajemmin ja huimasti enemmän kuin aiemmin, blogisi on paljon filosofisempi kuin ennen.
ennen kaikkea voimia osteoporoosin kanssa! meillä on ollut sitä suvussa ja sen kanssa eläminen on yllättävän helppoa. kunhan vanhempasi rauhoittuvat ! voimia vielä ( =
t. ex-alice / life ain't my cup on tea