Tuntuu pahalta ja seroquel painaa silmiä umpeen.

--

Nukahdin heti tämän kirjoitettuani, pää polvissa tietokonetuolilla istuen.
-
Siinä huoneessa oli katossa lamppuja jotka oli sammuneet epäloogisesti, seinällä luki Amos Andersen ja Ragnar ja ne on väärinpäin rangar ja nesredna soma enkä pystynyt puhumaan ilman että silmät täyttyivät itkusta.
Ahdistavaa.
Mietin kuolemaa ja tajusin että ainoa syy miksen sitä tee on se ettei se ole varmaa ja että se sattuu.
ja toisaalta haluaisin ehkä nähdä Pojan vielä, mun oli pakko lähettää sille tekstiviesti, jotta se tajuaa miten tärkeä se on mulle.

-
Eniten loukkaa se, mitä vanhemmat sanovat kavereistani.
Jos mä joudun oman tyhmyyteni takia ongelmiin, niin siihen ei kyllä mun kavereita sotketa ainakaan, piste.
Otin aivan liikaa seronilia ja sitten vielä yhden seroquelin, varalle kaappiin piilotin niitä kuusi, ehkä, en ole ihan varma koska en muista laskujani, näin ahdistavaa unta jossa vain itkin lohduttomasti ja minut laitettiin osastolle ja harrastin seksiä vanhan miehen kanssa.
Se oli ahdistavaa koska se katsoi mua syvälle silmiin rakastavasti.
Vanhempien mielestä päälle kaksikymppisissä on jotakin vikaa, jos he pitävät minusta.

Se saa minut miettimään, pitääkö minusta kukaan.
Ei.
Olenko saanut mitään hyvää aikaan. Miten pelottaakaan. Miten toivottomalta tuntuukaan, saa tuntua. Saan itkeä lohduttomasti. Jos olisin saanut päivällä käteeni aseen, olisin ampunut luodin ohimostani sisään.
Mutta isällä olikin vain ilmapistooli.

Tuntuu että elämäni on pilalla, saisikin olla, mutta kun se ei edes saa olla pilalla.
Minä pystyisin elämään sen kanssa jos se olisi tällainen, vanhempani eivät.
He sanovat että ovat epäonnistuneet kasvatuksessani.
Elämäni ei kuitenkaan saa olla pilalla. Vaikka minä pitäisin siitä niin. En pidä siitä että minun pitäisi kasvaa kuten he haluavat.


Pelottaa pelottaa pelottaa.
Mitä mistään tulee.
Ei ollut kivaa nähdä sitä epäluottamuksen määrää omasairaanhoitajani kasvoilla. En ikinä olisi halunnut satuttaa häntä. Meillä oli yhteisymmärrys.
Muttei ole enää.

--

Ainiin, lääkäriltä tuli kirje.
Mulla on osteoporoosi.
Jalkaan särkee ja jalkapöytä tuntuu murtuneelta. En jaksa mennä kouluun tekemään psykologian esitelmää.

--

Äiti vittuilee siitä, kun "pyöritän niin montaa jätkää".
Mutta minä en koe että mun tarvitsisi valita vain yksi. Tai ketään.
Tunteet on monimutkaisia ja mä koen rakkauden olevan lähinnä aistimus, sitä voi aistia kaikkialla, joskus toisissa ihmisissä.
Mun teki perjantaina mieli suudella joitakin tuntemattomia, jotka tulivat puhumaan kun olin töissä.
En voinut.
Kai?