tiistai 23. joulukuuta 2008

Paino-ongelmia

Pelottaa.
Ihan näin selvennykseksi sanottakoon, että mulla oli 12-vuotiaana anoreksia, tai siis luulin että se oli jo mennyttä. Mutta kai olen aina elänyt jotenkin sen ehdoilla, ja nyt se alkaa tulla taas takaisin vahvempana. Ehkä vahvempana kuin koskaa.
Nyt lukion ensimmäisellä, ensimmäisen koeviikon aikoihin, päätin että en tahdo kuulua niihin ihmisiin, jotka sanovat että lukio lihottaa ja että koeviikon aikoihin tulee syötyä vähän turhankin paljon. Joten päätin alkaa kontrolloimaan edelleenkin vähäisiä syömisiäni.
Ja pikkihuljaa on sitten ajauduttu tähän: 400 kaloria päivässä. Joskus ei sitäkään, toisinaan jopa 700.
Nyt vasta alkoi pelottaa. Tämän päivän aikana olen kuullut varmaan kuudelta ihmiseltä, että olen aivan liian laiha. Ruma.
Vaikka toisaalta, mä en halua myöskään lihoa. Mä en halua mitään, voi kunpa vaakoja ei olisi keksitty.. Lihominen ahdistaa, laihtuminen ahdistaa. Mä en näe tulevaisuuttani näin kuolettavan laihana, en en en, mutta en myöskään lihavana. Mä en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kävin aamulla vaa'alla, 35.7 kiloa (ja pituutta siis 157 senttiä). Shokki, toisaalta iloa ja toisaalta surua. Mä en halua klinikalle, taas, en. Äiti sanoi, että se soittaa sinne ehkä uudenvuoden jälkeen taikka jo tänä vuonna, mikäli tää ei nyt tästä parane.
Mä en tahdo klinikalle, mä en tahdo että se pilaa mun viimeisenkin innon. Mä en toisaalta myöskään halua kuihtua pois, mä en tahdo että mun housut pyörii jalassa näin, ja että mun tarvii koko ajan huolehtia painosta. Mä haluan olla normaali lukiolainen, iloita normaaleista asioista ja syödä normaalisti ja pysyä silti hoikkana.
Tänään olen syönyt vain lautasellisen pastaa. Ja pari piparia ja hieman piparitaikinaa. Siinä se. Tekisi mieli jotakin suolaista, jotakin tosi suolaista, mut toisaalta en taas haluaisi syödä yhtään mitään...

äh, kamalan sekavaa. En halua päättää mitään, haluan vain möllöttää..
eikä nää mun läheiset ihmiset auta asiaa lainkaan, liian paljon syömishäiriöisiä ja sitten osa semmoisia kamalia ruuantuputtajia..
arh, en kestä itseäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti