Koulussa

Ei ole mitään sanottavaa, kaksi kurssia lukujärjestyksessä ei paljoa paina, osastolla ravaaminen sen sijaan kyllä, minä asun siellä vielä varmaan viikon tai enemmänkin, en jaksaisi enää vaikka sieltä saa ystäviä mutta se ilmapiiri on sairas.

Minä olen nyt 17. Vietin synttäreitä Porissa, oli ihanaa ja värikästä. Musiikki soi ja kun sataa kuunnellaan soulia, huomaamme miten hienoa musiikkia he tekevät, tina turner ja michael jackson, huomaamme miten ihania lyriikoita musiikissa on, ja musiikki soi yölläkin ja aamulla herätessä ja päivällä ja silloinkin kun käymme kaupassa, kittaamme teetä ja istumme ruskeilla tuoleilla olohuoneessa, sisustamme asuntoa uudelleen, kiinnitämme nuppineuloilla seinälle kankaan ja kattoon koukkuun roikkumaan verkkoa, sohva vaihtaa paikkaa ja kaikki pikkuesineet löytävät hyvän pesän itselleen, tuntuu kodikkaalta, lysähdän sohvalle.

Ja joku kyseli, kyllä minä vielä olen alipainoinen, paino edelleen alle 40 kg, tuntuu ettei se ikinä tästä nouse, enkä aina tiedä haluankokaan. Enää en ole varma, kaikki on epävarmaa, syön paljon suklaata ja lisää suklaata ja karkkia ja suklaata mutta siltikään en tiedä haluanko sitä, en tiedä enää mitään.

Mä niin haluan jo kotiin. Haluan jo päästä osastosta.
Mä niin haluan viettä kaunista syksyä värikkäiden lehtien seassa ja rakkaiden ystävien kanssa pihalla, mä haluan nauttia viimeisistä lämpimistä auringon säteistä ja istua asfaltilla.

Villasukkaan tulee reikä ja parsin sen umpeen, en jaksa kuunnella osaston pikkulasten ininää, tunnen kuinka aggressio sisälläni kasvaa ja yritän vain kanavoida sitä pois mutta tiedän että se vielä räjähtää.

Maanantaina mikään ei onnistu, herään kello yksitoista ja koulu alkaa yksitoista kolmekymmentä, kello yksitoista kymmenen huokaan isälle etten ehdi kouluun, hän lupaa heittää minut, tosin vastahakoisesti, minä puen äkkiä päälle enkä meikkaa enkä laita sukkia enkä harjaa hiuksia, päälläni on liian iso villapaita ja farkut ja ruskea toppi, minä ehdin filosofian tunnille ja kerrankin tuntuu että tiedän kaiken, olen niin hyvin perillä, muut saavat aivoverenvuotoa ja tyhjääntuijotuskohtauksia mutta minä tiedän mistä puhutaan ja minua kiinnostaa ja haluan istua siellä vielä toisenkin tunnin.

Mä en tiedä mitä enää voisin kertoa tänne.