On lihava olo.
Auton peilistä ei kurkista enää hauras ja suurisilmäinen, jokaiselta piirteeltään venytetty ja kulmikkaaksi tehty keijukainen, ei, nyt peilistä kurkistaa tavallinen ihminen, leveä naama, posket, tavallinen kaula ilman näkyvää rustoa. Se laittaa hiukset paremmin, katsoo itseään silmiin, mutristaa huuliaan, vaan ei, ei se näytä siltä samalta enää.

Ajatukset riitelevät päässä, toinen huutaa liho vähän jooko niin sitten olet hyvä, sä olet liian laiha ja toinen sanoohyi läski sika tee asialle jotain, kyllä se näkyy että oot syönyt suklaalevyllisen päivässä, rajoita jo, susta tulee BED, bulimikko ainakin, mene pois, sä oot pettänyt mut.

Ja aina en edes tiedä kumpaa uskoa. Ei elämä ole niin ruusuista aina pään sisällä, tekee mieli huijata ja tehdä asioita joita en kuitenkaan tee koska yritän kuunnella tervettä puolta. Koska minähän en osastolle mene, kymmenes päivä pitäisi roudata sinne kaikki kamat, ei huvita, en tahdo taas niitä sairaita ympyröitä ja sitä auktoriteettiväkeä ja sitä simputusta ja alistamista ja vapaudenriistoa ja kodittomuutta - siltä se tuntuu.

Tulisi jo syksy kun minä niin rakastan sitä ja niitä värejä, kohta alkaa koulu ja on synttärit ja minä menen takaisin poriin, minulla on ikävä.

Mutta mutta viimeksi tuli sadas postaus, pitäisikö tätä juhlia, miten tämän blogin aikana on edetty.
Ei mitenkään.
Ehkä.
Noustu jostakin pohjalta, ehkä. Paino on enemmän kuin silloin kun tämä blogi alkoi, ehkä, en ole ihan varma, tämä on mitattu eri vaa'alla, mieliala on ihan eri, paljon parempi, minä olen saanut uusia ystäviä ja tunnetiloja elämään, olen tajunnut tärkeitä asioita enkä ole enää niin epävarma, minusta on tullut sosiaalisempi.

Minä tajuan maailmasta, tajuan kaiken yhteyden, kuinka kaikki onkin samaa.

Minä tajusin kuinka maailmassa on Voima, ehkä joku sanoo sitä jumalaksi ja joku elämäksi ja toinen ajaksi ja yksi sanoo sitä soluiksi tai näyiksi tai taikuudeksi tai ihan miksikä vain, mutta se on totta että on Voima, ehkä siitä voisi nauttia, pakkohan sen on olla totta, koska se yhdistää ihmisiä eri puolilla maailmaa, ja se yhdistyy ja näkyy kaikessa elävässä ja se on osa kaikkien ihmisten kulttuuria ja oi voi miten minä selittäisin tämän niin että kaikki ymmärtäisivät ja olisivat onnellisia.

Kuten ystäväni sanoi: onnellisuus on valinta.
On valinta, elätkö onnessa. Kaiken voi nähdä onnena, suruna, vihana, minä vain, kaikki on valintoja ja ehkä kaikki on mahdollista, ehkä minä otan tästä nyt kaiken irti kun tuntuu siltä.

"Elämä on kivun välttämistä ja lisääntymistä" sanoo S ja minä tajuan, niin se on, ehkä epäsuorasti.

Miksi tästä tuli näin sekava, ehkä siksi että ajatukset kiertävät ympyrää eikä nyt mikään onnistu, tuntuu että onnentunnekin katoaa ja väliin tulee vain stressi ja koulu ja kirje lukiolaisten kirjakaupasta, osta meiltä kirjasi tähän ja tähän kurssiin, voi en minä tahdo koulua ajatella, minä otan nyt rauhassa enkä polta itseäni loppuun uudestaan, minä en halua olla kuin pohjaanpalanut puuro!!