Aina kun kaipaisin jotakuta lämmittämään
kun mieli on pimeä ja kaapeissa pelkoa,
mulla on seuranani vain kauratyyny
ja kylmän teräksiset sakset.

Miten kiintoisa näky, 
kun niillä leikkaa ahdistuksen verhoa,
sisältä pulpahtaa punaista
todisteeksi siitä että olen vieläkin
e l o s s a
epäonnekseni
.

Antaa veren punan vuotaa
ahdistuksen sen mukana, 
liueta maailman pauhuun


Huomenna voin taas syödä vähemmän, 
huominen tekee musta paremman.
Mutta aina vain huominen, 
voi kun sitä ei enää olisi.


VITTU MÄ INHOAN MENKKOJA.


Aina, joka helvetin ainoa kerta, päivää ennen on niin mieletön ahdistus ja saamattomuus ja levottomuus ja tärinä vapina delirium mikä tahansa, ettei pysty edes ajattelemaan.

HUOH.