farkuista

Osaisko joku kertoa, saako jostain L32 farkkuja? Siis että se lahkeen pituus on 32. 34 on mulle kai sitten liikaa. Haluan että farkut näyttää hyviltä - yhtä ihanan kireiltä kuin muilla. Miksei ne näytä!!! Nämä farkut, jotka ostin vähän aikaa sitten, alkavat jo olla löysät. Vyötärötuuma 24 ja lahkeen pituus 34. Ihan liikaa, ilmeisesti. Tahdon ettei farkut löpötä yhtään!
Mä en kaupasta löytänyt vyötärötuuma 24:ää pienempiä, joten oli pakko ostaa nämä. Samalla oli vähän thinspausta.
Äh vittu.

Kysely

Whii voi hyvä ihme tätä päivää.
Äiti pakotti aamulla sellaisen jogurttijuoman - piilotin sen. Mukaan tuo laittoi kokeeseen leipää - heitin koulun roskikseen. H2Ohin join, oli ihmeen hyvää.
Äiti pakotti välipalaksi omenan. Otin mahdollisimman pienen, ja juoksin portaissa sen kalorit tiehensä.
Äsken sitten iltaruoka. Tein sieniä ja vähän spagettia. Spagettia söin oikeasti vain pari suullista, herkkusieniä muutaman, oli niin kauheaa et oli pakko heittää roskikseen loput.
Joten toivon et ois joku 100 kcal päivä.
Illalla ehkä tulee vielä syötyä jotain. Esim. sokerittomia karkkeja.
Vittu ku en jotenki jaksais tämmöi jatkaa enää. Huomenna saankin mennä kavereiden kaa ulos, juomaan. No mähän en juo, kuten ei ilmesesti yks toinenkaan kaveri. Siel tehään pitsaa, mut väitän syöneeni jo kotona, kotona taas väitän syöneeni siellä. Aion juoda vaa jotain pepsi maxia, ettei tarvi syödä tai juoda alkoholia. Vaik toisaalta tekis mieli nollata, mut tiedän että ne kalorit = bad.

kopioin jostain:

Yleisesti

Ikä?-16.
Pituus?-157,2 cm (mitattiin siellä lääkärillä. olis tullut enemmänkin jos olisin pinnistänyt)
Paino? - vitusti liikaa. toivon että meidän vaaka näyttäis oikeaa, eli jotain 34:ää
Alin paino?- ai tämän pituisena? varmaan 33.7...
Korkein paino? -Tämän pituisena 46 kiloa
Minkä painoinen haluat olla?-... kun tietäisin! Tunteet tämän suhteen vähän risteilee.
Mikä SH sinulla on? -Anoreksia. Vissiin sitten.

Syvällisemmin

Kuinka monta kaloria syöt päivässä keskimäärin?-100-600. Sen yli ei enää oikein menekään.
Oksennatko ruokaasi ikinä?-Joskus, ihan siksi että se onnistuu nykyään, ja jos tulee turhan paha olo.
Haluatko näyttää supermallilta / näyttelijättäreltä?-En. Vaikka onhan ne kauniita, mutta en itse haluais näyttää sellaiselta... periaatteessa.
Onko sinulla jokin kouluajan ulkopuolinen liikuntaharrastus?-Ei enää, ennen tanssin.
Onko sinua kiusattu ikinä painostasi?-Kyllä, etenkin ala-asteella. Tai ehkä lähinnä itse kiusasin. Ja sitten myös anoreksian takia on kiusattu. että jes.
Oletko koskaan paastonnut? -kyllä.
Käytätkö laksoja päästäksesi eroon ruoasta / kaloreista?-En oikeen, ei meillä kai ole niitä hirveesti. Jos en oo viikkoon käynyt paskalla ni sit huolestuttaa niin et on pakko vetää laksoja.
Inspiroivatko mallit / näyttelijät sinua?-No ei hirveesti. Enemmän nää real-life ihmiset.
Oletko joutunut sairaalaan koskaan SH:si takia?-Joo, ekan kerran 12-vuotiaana.
Oletko koskaan käyttänyt oksetusjuurta oksentaaksesi? -En, mitä se on?
Oletko koskaan yrittänyt parantua SH:stasi?-joo, etenkin 12-vuotiaana, silloin sit kai parannuinkin jotenkin mut iskipä sitten takaisin pentele.

Kehonkuva kysymyksiä

Näetkö itsesi jatkuvasti lihavana, Vaikka muut väittävät ettet ole?-No en mä tiedä lihavana, mut tasapaksuna ja rumana. Etenkin vatsan syömisen jälkeen.
Mitä kehonosaa muuttaisit?-Pienempi pömppis, enemmän muotoja, isommat tissit, isompi perse, ohuet reidet, nätimmät polvet, kivempi luusto, kauniimpi naama ymsymsyms
Asteikolla 1-10, kuinka tyytyväinen olet kehoosi? -2-3
Tunnetko itsesi vähä-arvoiseksi painon / kehosi takia? -Todellakin. Tai lähinnä sen takia, että mun tarvii jatkuvasti vahtia syömistäni, ja silti oon tämmönen plösö. Jotkut ei vahdi ja on sit jotain malleja.
Oletko toisinaan masentunut painosi / kehosi takia? -Jatkuvasti.
Vertaatko kehoasi muiden kehoihin esim mallien / näyttelijöiden?-Liikaa.

Terveys/Ruoka

Syötkö mielestäsi riittävän terveellisesti?-En, en oo ikinä syönytkään. Syön liikaa tai liian vähän, liikaa hiilareita, sokeria, rasvaa, liian vähän kasviksia ja kuituja ja ja ja...
Oletko sairaalloisen pelokas syömään hiilareita?-En, vaikka kannattaisi.
Rasvaa?-Joo. itsehän en rasvasta välitä.
Kaloreita?-Aika lailla. Riippuu toki ruuasta.
Oletko usein väsynyt/uupunut? -Koko ajan. Lähes.
Tunnetko itsesi energisemmäksi syönnin jälkeen? -Toisinaan, en todellakaan aina. Useimmiten syömisen päälle iskee vain tappava kylmyys ja väsymys.
Syötkö lihaa?-Joo, vaikka en haluaisi, mutta ei vanhemmat tällä taustalla anna olla sitä syömättä.
Syötkö ruokasi tietyllä tavalla?-Joo. Joskus tulen tosi vihaiseksi, jos päivällä ei olekaan sitä ruokaa mitä haluaisin, tai jos en saa tehdä pastaa siinä kattilassa missä haluaisin. Tai jos ei ole tiettyjä lautasia tai ruokailuvälineitä, tai jos ruoka on tehty eri tavalla ja se on erilaista kuin aikaisemmin. ja tietyt ruuat pitää syödä tietyllä tavalla toki joo.
Sanovatko ihmiset, että näytät sairaalta / erittäin nälkäiseltä?-Kyllä, ja toisinaan olen itsekin sitä mieltä.
Oletko ikinä oksentanut verta? -En.
Onko sydämesi syke 49 yläpuolella? -Ei, vaan nimenomaan alapuolella.
Pyörryttääkö sinua vähäisestä syömisestä? -Joskus, tai oikeastaan en huomaa sitä enää tai edes välitä siitä. Ehkä mua pyörryttää koko ajan, niin ettei sitä edes ehdi huomioida.

Muuta

Onko media mielestäsi syypää syömishäiriöiden yleisyyteen? -Tietyllä tavalla on.
Mikä on mielipiteesi Pro-anasta?-Itse asiassa oon enemmän ja enemmän sitä mieltä et se on pelottavaa ja aika kieroutunutta, ja antaa väärän kuvan kaikesta, eikä sitä pitäis olla. Silti itsekin oon tällainen. Antaahan se tietyllä tapaa turvaa, kun tietää että on meitä muitakin.
Onko sinulla muita mainittavia häiriöitä (esim masennus)?-Paniikkihäiriö, ilmeisesti masennus.
Mikä on lempiruokasi?-Voi tähän voisi heittää niin paljon kaikkea. Ensimmäisenä tulee mieleen pasta, sitten pasta ja kalakastike, peruna ja lihapullat, carbonara ja pasta, jauhelihakastike... Tykkään niin kaikesta ruuasta, mutten saa voi pysty syödä!!!
Lempijuomasi?-Pepsi max, ollut aina ja tulee olemaan.
Toivotko usein ettei sinulla olisi syömishäiriötä?-Aina.
Haluatko parantua?-Voi sen kun tietäisi.

Paraneminenpas alkoi.. NOT!

Moi, eilen tuli syötyä:

- jugurtti aamulla
- kaksi ruisleipää koulussa
- yksi ruisleipä illalla
- pastaa
- lihaa ja spagettia
- vielä yksi ruisleipä
- jätskiä
- läkerolia
- kahvia

Tai niin mun vanhemmat luulee.
oikeasti söin: lihaa ja spagettia (ja oli muuten pieni annos), läkerolia ja vähän kevytjätskiä, jonka sit oksensin ulos.
Että näin, hyvin alkoi parantuminen! Ja oksentaminenkin oli kerrankin helppoa ja vaivatonta, hiljaista. Taidan oppia.

Mut toisaalta valehtelin siellä lääkärissäkin. "onks ollu oksentelua" - ei " onks kuukautiset jääny pois" - ei toki "juoksetko lenkkei tai jumppaatko iltaisin" - no en "syötkö koulussa" - toki!
JA sitten vielä mietin, miksi isä on niin vihainen ja väittää että valehtelen. koska tottahan se on, valehtelen kaikille asioistakin joista ei edes tarvitsisi! Kaikesta ja aina ja kaikkialla! Olen läpimätä ja paha, ilkeä ja kranttu. Miksi se silti sattuu, iskee kuin puukolla johonkin mun sisällä, kun isä sanoo että taas valehtelit meille silmät päästäsi. Vielä mietin!

Itseaiheutettua, kaikki on itseaiheutettua, miksi mulla on oikeus elää ja olla tällainen vitun paska. Tuli taas eilen illalla tapellessa uhattua että vedän niitä migreenipillereitä. Jo kahdesta tulee sydämeen oireita, mun sydän muutenkin toimii niin huonosti että pari kolme neljä ennen nukkumaanmenoa, ja aamulla en sitten heräiskään.
Aina oon ajatellut, etten oikeasti haluais tehdä itsemurhaa, kavereiden takia, oon miettinyt että voi ne on heikkoja ja itsekkäitä jotka siihen sortuu, ja mähän siis en ole kumpaakaan. Mutta kyl sen tajuaa. Ei mua juuri nyt hetkauta. Koska sittenpähän olen kuollut, ei tarttis kuunnella paskaa miltään suunnalta. Hetken kavereilla ois paha olla, ehkä, mut niiden elämä jatkuu eteenpäin. Miks tällainen heittopussi tarvitaan niiden elämään, tai mun perheen elämään. Mietin. Niiden elämähän ois hauskaa ilman mua. Ei tarvis kuunnella ruikutusta, ei tapella kenenkään kanssa, valittaa lattialla lojuvista vaatteista tai koulukirjoista, olohuoneen pöytää valtaavista kynistä tai piirroksista, ruuasta, voisivat käydä matkoilla ja syödä ravintoloissa ja kehtaisivat mennä kylpylään ilman että tarvii tämmöistä luuviulua siellä katella.

Ja oishan se rahanmenostakin pois. Nää varmaan rikastuis, kun en olis tuhlaamassa. Ei tarvis katsella mua nurkissa ja valittaa kaikesta mahdollisesta.

Mut silti, mä olen liian heikko ja pelokas tehdäkseni mitään. Entä jos se ei onnistukaan? koko yön vain joutuisin kestää kamalaa kipua, ja sitten herätä taas uuteen päivään kuin mitään ei ois tapahtunutkaan. Tai mitä jos ne löytäis mut koomasta, tai vaikka en oliskaan ehtinyt kuolla, veisivät sairaalaan ja viettäisin siellä aikaa. Oisko se sitten kivaa.

Vaikka se tässä on kai edessä. Isä sanoi eilen että ossallehan tästä mennään. Pakkosyöttöön ja silleen.
Ellen nyt valehtele oikein kunnolla. Selitä kaikkea paskaa, joo söin ja ihan hirveesti söinkin. Selitän niin että iskäkin uskoo, ja etten vain joudu ossalle. Ihmettelevät miksei paino nouse vaikka syön niin hyvin, selitän että no eihän se nyt vielä nousemaan ole lähtenyt, odottakaa vain.

Mutta tiedän että joskus repsahtaa, mutten tahdo sitä vielä.

Vaikka se taisi tapahtua jo.
Tänään olen, valehtelematta ja oikeasti, syönyt (häpeän näitä määriä, hyi!!!):
- 1,5 läkerol-askia (23 grammaa per aski)
- muutama kirsikkatomaatti
- ihan vitustim, helvetisti, norsun annoksen spagettia ja kalakastiketta

sitä oli oikeasti niin paljon sitä kastiketta ja sitä spagettia, että meinasin yrjötä! Miksi otin niin paljon, miksi helvetissä söin sen kaiken!! Ei mun olis kaikkea tarvinnut ottaa, joten miksi OI MIKSI minä sairas sen tein!! Miksi otin sen kaiken!
Koska oli hyvää, taivaallista, ihanaa, ja siitä oli vuorokausi kun olin syönyt mitään.

Mulla menee kaikki vuorokausittain. On aina 24 tuntia ruokailujen välillä, sitten ruokailu, kakskytneljätuntia, ruokailu... Aina se menee niin. On pirun epäterveellistä yms, mutta mitä enemmän mun ruokailuun kiinnitetään huomiota, sitä vähemmän oikeasti syön. Valehtelen enemmän, syön vähemmän. Eli paska juttu sekin, mutta ei sitä kukaan tajua, kaikki vaan vahtii ja vahtii ja vahtii enkä voi kertoa kellekään, koska muutenhan sitten käykin vielä pahemmin.

Ai nyt pisti kyllä sydämeen kun hengitin sisään.

Ai niin, äidillä on paniikkihäiriö. Se kävi tänään työlääkärissä sen takia, sai 2 päivää sairaslomaa plus sit viikonloppu päälle.
Ja sekin paska on vissiin sitten mun syytä. Vittu. Nyt se syö jotain lääkkeitä, maistuis varmaan mullekin.

Mut tänään en syö kyllä enää mitään, en yhtään mitään! Paitsi ehkä kahvia, jos sitäkään, valehtelen kaikesta lopusta, kuten aina sillä olenhan syntinen paska!

Huomenna syön:
- kokeessa H2Oh-sokeriton juoma
- kokeessa ehkä kirsikkatomaatteja (koska kauheinta on se kun vatsa kurisee hiljaisessa koehuoneessa ja kaikki kuulee ja yritän peittää murinan papereiden kahinaan ja erinäisiin niiskauksiin ja se on kauhean noloa!)
- ketsuppia ja herkkusieniä grillimausteella

Herkkusienistä tulee ehkä about 30 kaloria, H2Ohista taitaa tulla joku pari kaloria, kirsikkatomaateista korkeintaan 10.

Eli selviän alle sadalla, ellen
A: repsahda
B: repsahda
C: repsahda

tai ellei mua pakoteta syömään. Niin että ne ihan tuijottaa kun syön.

Pitää toki valehdella, että söin koulussa jotain herkkua. Mutta mitäpä siitä, sen tekisin joka tapauksessa.

... enkä toivo kuolemaa?

Ihme viikko taas ollut.
Viimeksi kirjoitin siitä kuinka on ollut helppoa syödä vähän. Ja sitten tietty karkasi mopo käsistä. Söin söin söin, söin minkä syömästä ehdin, ainakin siltä tuntui. Ja söin RUSINOITA. Olen oksettava.
En mä oikein muista viime päivistä mitään. Iltaruoat on lentäneet roskikseen, muovipussiin mun vaatehuoneessa. Pelottaa että ne keitot ja ranskalaiset alkaa haista siellä.
Ja mua alkaa huolettaa, koska juon niin paljon kahvia. Makeutusaineella, ilman maitoa. Pelottaa, että siitä tulee kamalasti kaloreita ja ties mitä paskaa.

Mut joo, tänään oli se aika lääkärille. Aluksi mietin että jes miten ihanaa, koulusta suoraan käydään siellä äkkiä, sitten tulen kotiin ja olen siihen asti ollut ihanasti syömättä. Ja kun vielä on koeviikko, niin saisin ihan rauhassa olla syömättä ja käydä vaa'alla ja juosta tai olla juoksematta. Olla ilman että kukaan kiinnittää minkäänlaista huomiota.

Mut lääkärillä tuliki sitten tuomiota toisensa perään.
Mun syke oli 41. Liian alhainen, kun ei ollut edes leposyke. Jouduin sit vielä johonkin sydänkäyrään siellä, sanoivat että vaarana on sydäri tai sydämen vajaatoiminta tai jotain ihmeen tykytyksiä etenkin yöllä.
Painoa oli omasta mielestä vaa'alla liikaa, mut se johtui varmaan siitä et se otti sen painon kaikki vaatteet päällä. Ja kaikenlisäks olin just kokeessa juonu puol litraa vettä, ja oli ihan mieletön vessahätä! Et mä toivon et se ois joku ees kilon vähemmän. Ei, pliis enemmän viel..
Epävirallinen diagnoosi anoreksia, vitun yllättävää. Menkkojen loppumista en onneks sanonu niille. Kuitenki oisivat laittaneet gynelle tai jotain, ja sit ois taas ollut koko perhe viel huolestuneempi.
Liikkakielto, kuukaudeksi. IHANAA. No ihan kuin oisin muutenkaan kamalasti liikkunut. Mut joo, ei reilua.
Sit verikokeisiin (maksa-arvot yms jotain paskaa). Ne tökki mua aluks vasemman käden taipeeseen, sitten oikean käden. Ei tullu verta mistään, mua alkoi jostain ihmeen syystä heikottaa. Käskivät mun sitten mennä lavuaariin lämpimän veden alla huuhteleen käsiä, että saatais veri kiertämään. No huuhdoin siinä sit joku pari minuuttia, sitten taas neulan alle. Ja nyt verikoe otettiin kämmenselästä, kun ei muualta ne suonet vieläkään näkyneet. Ja siitäkin tuli sitä verta tosi heikosti..

Uus käynti lääkärille ens viikolla. Sitä seuraavalla viikolla sit Ulfåsaan.. Taas tää rumba alkaa.

Sit kotiin. Isä soitti äitille ja kaikki oli taas ihan huolissaan ja pälä pälä. Mua pelottaa se kun ne on vihasia mulle. "Taas sai sitä tyttöä kyyditä niin etten töihin ehtiny". Mä syytän itseäni, tuntuu kamalalta. kaikki katsoo vihaisesti ja mä tiedän mitä ne ajattelee. Ja mä haluan vain kadota täältä!

Tänään oon sit syönyt ihan liikaa. Spagettia ja kalakastiketta, ruokalusikallisen muroja. Siinä se. Tuntuu kamalalta, ette arvaakaan nimittäin kuinka paljon vedin sitä kalakastiketta.
Ja äiti kun vielä ihanasti ilmoitti että joo, tänään sit syöt kunnon iltapalan. Eli toisinsanoen se varmaan vahtii että vedän jotain ruokaa alas. Muuten en kyllä aio, vien ruuat alakertaan ja piilotan.

Koska ei tää mua lannista. Vaikka mä en ehkä halua laihtua enää, koska jo nyt on kamalan kylmä (lääkäri sanoi että jaloissa ja käsissä on ihan sairaan huono verenkierto.), kaikki katsoo mua kuin sairasta lasta ja kohtelee samaten. Eikä ole kamalan hyvä olla. Mut mä en halua lihoa. Mä en halua normalisoitua, vaikka sitten toisaalta haluankin.

Toisaalta mä haluan normaalin elämän. Mä en halua sydänvikaa sen enempää kuin tällaista lääkärikierrehelvettiäkään. Ne sano siellä, et oon pahemmassa kunnossa kuin viimeksi sinne joutuessani, pituuspaino paljon enemmän miinuksilla.
Sit tänään tuli hetkellinen senspis, siks aikaa kun söin niitä muroja ja itsetehtyä sorbettia (fairly no calories) ja sit pari omenasipsiä (fairly no calories). Ja sit vielä söin enemmän sitä kalakastiketta, tai siis närvin jotain purjoja ja sipuleita sieltä pannulta.
Ja nyt on kauhee morkkis, miks söin niin paljon, läski!!!!

Vaik tiedän ettei näin voi jatkua. Ne sano että ossahan on sit kans vaihtoehto, nenämahaletkut yms. Ja se on viimenen mitä mä haluan! Niissä nenämahaletkuruuissa on jotain miljoona kaloria, eikä sitä voi säännöstellä ite eikä kukaan vittu tajua mitkä traumat se jättää!!!

Siinä sydänkäyräkoneessa tuli mietittyä sitten kaikenlaista. Se lääkäri sanoi, että syöthän sit nyt kunnolla. Teki mieli sanoa että NO IHAN KU. Tai siis, kun jotenkin se lääkärin toteamus oli sellainen että "hah saatiinko sut pelästymään, saatanan luovuttajapaska!".
Mä en halua luovuttaa, mutta en mä halua tätäkään.
Kertokaa mulle mitä mä haluan.

Elämä on toivotonta. Tässä ei oo enää mitään hauskaa, en pysty nauttimaan asioista joista ennen niin tykkäsin. Kaikki on sumeeta ja paskaa. Elän vain pääni sisässä, eksyneenä sinne jonnekin. Koitan sieltä huhuilla muita, jotka ei kuule ei vastaa ei halua vastata.
Silti pelkään lihomista, sitä että se menee överiksi, muutun siksi rumaksi siaksi joka olin ala-asteella, se ruma lapsi ja kaikkien kiusaama. Se oli kuitenkin aika hauska lapsi, sillä oli kavereita ja se jaksoi riehua ja sille elämä hymyili. Se kuuli kaikkialta miten iloinen se on. ja elämänmyönteinen.
Ja samaa kuuli se terve, vain vähän alipainoinen, lapsi joka olin vähän aikaa sitten, ehkä kesällä, ehkä vuosi sitten. Vaikka sekin lapsi tarkkaili syömisiään, se lapsi silti söi. Kaikki sanoi että se oli hyvännäköinen. Se sai kavereita, se oli tosi hauska ja mukava ja iloinen. Se oli omaperäinen.
Mikä tämä on, mikä nyt olen. Mä en tiedä. Ruma. Kalpea. Mä en pysty enää edes istumaan, se sattuu joihinkin perseluihin tai sitten vaihtoehtoisesti häntäluuhun. Ja selkään. Mä en jaksa pitää edes silmiäni auki. En jaksa puhua, en hengata muiden kanssa. En syödä en nukkua en mitään.

Kaikki katsoo säälien. Ja peläten. Mä tunnen monta, jotka on kaikonneet mun luota. Koska ne pelkää.

Mä vaan toivon että voisin aloittaa elämäni taas nollasta ja valita paremmin.

edit
taas näitä typeriä jälkiedittejä.
Mutta sanompa vain että meni viimesetkin parantumismyönteisyyden muruset.
Lauantaina ois ollu tiedossa menoa, kavereiden kanssa joita en oo aikoihin nähnyt, kun vanhemmat on kieltäneet menemästä. Sit kävin äsken kysymässä siitä, kun nyt kuitenkin luulin kaiken olevan ok.
Isä sitten sanoi että multa on nyt kaikki menot pitkäksi aikaa kielletty.
Arvatkaa huvittaako tässä edes yrittää parantua. Mun elämältä viedään pohja ja sisältö, vain ahdistus ja ruuat jää. Ei mun tee mieli tehdä muuta, kuin rypeä tässä paskassa. Miten ne luulee, että mä jaksan mitään ilman kavereita, tai ilman vapautta tai ilman sitä että saan edes joskus olla onnellinen ja päättää jostain itse!
Miten ne luulee, että voin ikinä olla normaali, kun en mistään näe normaalin mallia ja jään niistä ihanista normaaleista asioista jälkeen!
Sitten vasta kun kunto kestää saan mennä, sanoi isä.
Nyt tekee jälleen mieli vetäistä ne migreenilääkkeet kaapista. Sen sijaan taidan mennä suihkuun itkemään huonoa oloani lämpimään. Muuten on liian kylmä. Ja taidan jättää kokeisiin luvun väliin, koska mitä väliä silläkään enää on.

Miksi tämä on niin helppoa?

Niin, kerrotteko.
Johtuuko se kahvista, jota juon - kahvista, johon heitän mukaan vain makeutusainetta. Lipitän sitä pitkin päivää, tuleehan siitä jotain kaloreita mutta tuskin mitään kuitenkaan
Päivässä syön vain yhden lämpimän ruuan, siinä se.
Ja tätä on jatkunut jo ihan tarpeeksi pitkään.
En tajua miten tästä on tullut näin helppoa. Ei tee enää mieli edes mitään. En tajua miten joskus olen voinut syödä joku 500 kcal.. tai siis miten oon voinut syödä enemmän kuin kerran päivässä. Tai jotain leipää tai jätskiä. nyt se ajatus tuntuu niin kaukaiselta ja utopistiselta.

Ruokasaldo tänään:
pastaa sienikastikkeessa, about 100 grammaa - 90 kcal.
kahvia.
ja siinä se.

edit
aha. kävin vaa'alla, paino pysynyt ehkä samoissa, tai sitten laskenut hieman, kun ottaa huomioon et oon juonut tänään joku litran nestettä.
Nii.
Mutta menin sitten ahmimaan. Jätskiä ja vähän kaakaoo.
Menin suihkuun, suu täyteen vettä ja yrjölle.
Taisin saada ainakin kaiken kaakaon pois, ja varmaan kaiken jätskinkin. Go me!
Oon nyt sitten kai bulimareksikko, mutta mitä väliä.

Seesteisyys

Pelottavaa tämä hyvä olo. Mulla on ollut hyvä, paras mahdollinen, tai ei ehkä ihan mutta kuitenkin, olo oikeastaan koko ajan sitten joululoman. Ja se pelottaa - siksi että pelkään syöväni liikaa, pelkään ahmivani ja sortuvani ja pelkään lihovani!
MUTTA toisaalta taas, se hyvä olo johtuu siitä ettei mulla ole ollut aikaa syödä. Päivät olen koulussa, jossa ruokailu on helppo jättää väliin. Pakenen koulun kirjastoon koneelle.
Loppupäivästä ei tee edes mieli ruokaa, sinnittelen vikatkin tunnit. Pääsen kotiin, teen ruokaa tai syön isän tekemää. Sitten koneelle, ehkä kahvia tai teetä, ja loppuilta meneekin sillä. Eli syön kaloripitoista ruokaa tasan kerran päivässä.
Toisaalta se riittää mulle, toisaalta tuntuu silti kamalan paljolta ja liialta. Ei muut syö näin paljon.
Toisaalta mun tekee koko ajan mieli leipää. Näkkäriä. Pelkällä voilla. Äsken söin lihapullia, teki kamalasti mieli ottaa lisää, se oli niiiin hyvää.

Huominen ruoka stressaa, kaveri on tulossa meille ja lupasin tehdä sille kalakastiketta - mut en voi, se on liian hyvää ja sorrun aina syömään itse sitä liikaa. Enkä halua huonoa omatuntoa siitä että ahmin...

Tekee mieli jätskiä, mutta tiedän etten voi syödä.

Outoo kun on niiiin hyvä olo niin maan saatanan. Tunnen taas olevani oma itseni, ja terve? TERVE? En mä halua olla sellainen... sellainen.
Mä katsoin eilen vanhaa valokuvaa musta, kahden vuoden takaista, en ollut tunnistaa. En mä tolta näytä. En ole näyttänyt.

Oksensin suihkussa yksi päivä, olin syönyt vähän munavoita. Join pirusti vettä, sormet kurkkuun ja yrjölle. Aluksi oksensin vain sitä vettä, vatsalihaksilla. Sitten sain ulos vähän sitä munavoita, sitten tungin sormet syvälle ja pitkäksi aikaa, sitten vasta tuli läjä sitä. Mut siinä oksentaessa tuli taas se todellisuustsekkaus, "mitä mä oon tekemässä" ja kauhea epäilys, heräsin todellisuuteen enkä elänytkään enää sumussa. Sit ei enää onnistunutkaan mikään.

Auroran sairaala osasto 52

Näinpä, siellä näette mut johonkin kolmen viikon sisään. Että eikun morjenstamaan vaan.

Onnekseni en joudu sinne anoreksian takia. Vaan sen toisen taudin. Hengaan siellä kaikenlisäksi vain vuorokauden. Mutta pelottaa ne niiden sairaalamössöt, mitä lie kaloripitoista paskaa sekin on. Kertokaa miten selviän syömisistä.

JA jos ne huomaa että oon vähän laihtunut tai että olen alipainoinen. Ehkä ne ei voi aloittaa tai jatkaa niitä hoitoja sen takia. Mutta mä en halua olla siellä yhtään enempää tai lihoa tästä yhtään! Saatana!

Tänään oli taas kamala repsahdus, hävettää ja tekis mieli mennä oksentamaan. Koko päivänä en syönyt mitään, ennen kuin tulin kotiin. Sen jälkeen oonkin iloisesti vetänyt Pirkka-pastaa ja kevytjäätelöä ja kourallisen muroja. Ääh vittu mikä luuserin luuseri.
No onnekseni söin sitä pastaa ehkä korkeintaan 200 grammaa, huom. korkeintaan. Ja samaten sitä jätskiä korkeintaan 200 grammaa, tosin nää on MUN ARVIOINTEJA, eli toisinsanoen reippaasti yli meneviä, etten vain syö liikaa. Mutta siis näiden ruokien varjossa oon sitten syönyt rumasti joku vittu 600 kaloria emmä tiedä. Hyi saatana.

Tän päivän piti jäädä alle 200 kaloriin.

SAATANA. Ois nyt ees ollut alle 400.

Pakko se on sitten kai lähteä lenkille. Tai edes käydä vaa'alla jonkun kahden viikon tauon jälkeen. Jos paino ois yhtään laskenut, niin oisin iloinen. Tai edes pysynyt samassa, pliis!!!

Kun en oo saanut käyttää vaakaa, niin olen käyttänyt mittanauhaa. Vyötärö ohuimmasta kohdasta 53 senttiä, paitsi että tämä vitun turvotus....... äsken kun katsoin vatsaani peilistä, syömisen jälkeen, näytti aivan sairaan hirveeltä. Hyi, ihan kuin ylävatsani ois raskaana. Hyi saatanan saatana.

Pakko oksentaa. Pakko. Pakko opetella oksentamaan!