Seesteisyys

Pelottavaa tämä hyvä olo. Mulla on ollut hyvä, paras mahdollinen, tai ei ehkä ihan mutta kuitenkin, olo oikeastaan koko ajan sitten joululoman. Ja se pelottaa - siksi että pelkään syöväni liikaa, pelkään ahmivani ja sortuvani ja pelkään lihovani!
MUTTA toisaalta taas, se hyvä olo johtuu siitä ettei mulla ole ollut aikaa syödä. Päivät olen koulussa, jossa ruokailu on helppo jättää väliin. Pakenen koulun kirjastoon koneelle.
Loppupäivästä ei tee edes mieli ruokaa, sinnittelen vikatkin tunnit. Pääsen kotiin, teen ruokaa tai syön isän tekemää. Sitten koneelle, ehkä kahvia tai teetä, ja loppuilta meneekin sillä. Eli syön kaloripitoista ruokaa tasan kerran päivässä.
Toisaalta se riittää mulle, toisaalta tuntuu silti kamalan paljolta ja liialta. Ei muut syö näin paljon.
Toisaalta mun tekee koko ajan mieli leipää. Näkkäriä. Pelkällä voilla. Äsken söin lihapullia, teki kamalasti mieli ottaa lisää, se oli niiiin hyvää.

Huominen ruoka stressaa, kaveri on tulossa meille ja lupasin tehdä sille kalakastiketta - mut en voi, se on liian hyvää ja sorrun aina syömään itse sitä liikaa. Enkä halua huonoa omatuntoa siitä että ahmin...

Tekee mieli jätskiä, mutta tiedän etten voi syödä.

Outoo kun on niiiin hyvä olo niin maan saatanan. Tunnen taas olevani oma itseni, ja terve? TERVE? En mä halua olla sellainen... sellainen.
Mä katsoin eilen vanhaa valokuvaa musta, kahden vuoden takaista, en ollut tunnistaa. En mä tolta näytä. En ole näyttänyt.

Oksensin suihkussa yksi päivä, olin syönyt vähän munavoita. Join pirusti vettä, sormet kurkkuun ja yrjölle. Aluksi oksensin vain sitä vettä, vatsalihaksilla. Sitten sain ulos vähän sitä munavoita, sitten tungin sormet syvälle ja pitkäksi aikaa, sitten vasta tuli läjä sitä. Mut siinä oksentaessa tuli taas se todellisuustsekkaus, "mitä mä oon tekemässä" ja kauhea epäilys, heräsin todellisuuteen enkä elänytkään enää sumussa. Sit ei enää onnistunutkaan mikään.