torstai 19. elokuuta 2010

En pysty seisomaan, käveleminen on yhtä tuskaa.
Laitoinpa suuhuni mitä tahansa (paitsi porkkanaa), tulee se heti läpi. Ja kun en jaksaisi edes kävellä vessaan.

En haluaisi syödä mitään, jokainen suupala tuntuu aivan turhalta. Ei mun tarvitse.
Tänään olen saanut alas lautasellisen muroja ja pastaa. Samalla kuitenkin pelkään, että laihdun vain lisää, mitä en siis halua. Ruokapäiväkirjojen mukana näin käy, mikäli jatkan tällä tahdilla. Mutta miten paljon tässä sitten pitäisi syödä!? Minä en kai vain osaa, joten tyydyn rouskuttamaan porkkanaa.
Sitä paitsi olen jo muutenkin varma, että lautasellinen muroja ja pastaa saa minut lihomaan (vaikka järki sanoo ettei se voi saada, vai hetkinen, sanooko sittenkään..)

Odotan innon- ja kauhunsekaisin tuntein perjantain ja lauantain bileitä. Haluan mennä ja tanssia itseni tainnoksiin psytrancen ja reggaetonin ja dubstepin tahtiin, mutten tiedä pysynkö tolpillani.

En ole jaksanut hoippua kouluun. Kävin siellä eilen, kaksi tuntia meni sumussa ja mielitekojen parissa, minun oli pakko saada syödä kuivattua varrasruisleipää.
Nyt olen vain maannut kuolinvuoteellani sängyssäni ja odottanut, että tulee ilta, jotta voin taas nukahtaa.
Ja ettei vain tarvitsisi syödä enää.

2 kommenttia:

  1. Älä aloita tuota, tyttö hei!
    En halua että uppoat uudestaan sinne heikotuksen ja katkeilevien luiden helvettiin, sillä sinne oot menossa, älä mene. Et jaksa tanssia, kulkea ympäriinsä, soittaa soittimia ja nauraa ihmisten kanssa jos annat itsesi valua syömättömyyden kuiluun. Ilman energiaa ei jaksa ja ilman syömistä ei saa energiaa, se on fakta. Ja sinä haluat jaksaa, uskon ja tiedän sen.
    En halua olla mitenkään piikikäs, mutta haluan vaan että sinusta ei tule se pakkomielteinen ja surullinen tyttö joka joskus olit.
    Jooko. ♥.

    VastaaPoista
  2. hei tyty, muistappa mitä sanoit mulle facebookissa, se pätee myös suhunkin. kohta et itekkään jaksa käydä tanssimassa, niinku mä.

    Tää ei oo yhtään kivaa, et joudun jäädä kotiin tylsistelee ku muut on pitäny koko kesän superhauskaa ja tanssinu niiiin paljon. kaipaan sitä niiiin paljon.

    Haluun laittaa itteni pian kuosiin, vaikka itsekkin ajattelen pahoja lähes minuutin välein, mutta silti pyrin hyvään. En tykkää pahasta minusta, enää.

    Toivottavasti lopetat nää puheet <3 miu

    VastaaPoista