Rullaportaissa tyttö käärii hihansa ylös, paljastaa kulmikkaat kyynärluunsa, nostaa kesänvaalentamaa tukkaansa jotta niskanikamat hymyilisivät loisteputkivaloille.
Toinen tyttö varoo katsomasta, suojatakseen itseään. Katsoo kuitenkin, salaa, eihän tyttö vain huomaa. Ja hänestä tuntuu lihavalta, vaikka hän samalla yrittää hyväksyä itsensä, samalla hän on iloinen ettei ole tuollainen anorektisen laiha, samalla hän tirkistelee tytön hameen paljastamia reisiä, miksi omansa ovat näin paksut.
Bussissa nainen painaa STOP-nappia, poskensa painuneet kuopiksi ja käsissä verisuonia.
Toinen tyttö katsoo vaivihkaa, onkohan tuo samassa tilanteessa, ollut, onkohan vieläkin. Ja sehän on päässyt eteenpäin, se on vahva, hyvä, tajuaisipa sen.
Kiasman nurmella tyttö asettelee kuihtuneet reitensä kauniisti, silottaa mekkoaan laiharanteisella kädellään, verisuonet pinnassa pullottaen, kaulalla sykkii suoni ja kurkkunsa on ruodoilla.
Toinen tyttö katsoo tahallaan, se sanoo toiselle tämän laihtuneen, niin vastaa tuokin takaisin. Ja he istuvat nurmella molemmat, vierekkäin, katseet kiertäen toistensa kehoja, kumpi on laihempi ja mistä.
Toinen tyttö sinnittelee päivänsä salaatilla ja pepsi maxilla.
Hänen ei tarvitse syödä. Nälkä tuo hänelle turvaa. Paluu itseen, tyttö löysi sen jälleen, tässäköhän hän on. Ehkä hänen ei kuulu syödä.
Ehkä hänen kuuluu muistaa syödä silloin, kun keho valittaa heikotusta, kun hän aamukuudelta palaa alppipuistosta kotiinsa tanssittuaan koko illan ja yön.
Hänelle syöminen on turhaa. Hän pärjää ilmankin. Hän juo pepsi maxia ja syö läkeroleja, säästää niitä yöllä repussaan aamuksi.
Hän tuntee jälleen pystyvänsä keskittyä, puhua ihmisille, solmia suhteita, hän tuntee jälleen pystyvänsä todella nauttimaan. Tuntemaan ruohikon tuoksun ja kuulemaan kesän ensimmäisen kunnon ukkosen ikkunan takana. Sydämessä väpättää ja tuntuu kuin kaikki olisi elämää suurempaa, jälleen.
Hänestä tuntuu hyvältä, paitsi silloin kun pitäisi syödä.
Valintoja täynnä.
Ottaako salaatti vaiko vain läkeroleja, vai juodako nälkäänsä teetä.
Tyttö tarkastelee itseään peilistä eikä usko laihtuneensa. Eikä hänen tarvitse, kunhan hän ei liho. Kunhan hänen ei tarvitse syödä. Kunhan hän pysyisi aina tällaisena, nyt on hyvä. Tai ehkä vasta kohta?
Tyttö tuntee olevansa suuri. Hän tuntee leukansa menevän makkaralle ja vatsansa pullistuvan istuessa. Hän näkee käsivarsissaan löysää ihraa ja nilkkansa paksuiksi kuin norsun jalat. Hän haluaisi leukaperiensä erottuvan ja solisluiden näkyvän, hän haluaisi lapaluunsa jälleen sellaisiksi että niistä saa kiinni kuin kiipeilyseinästä.
Tyttö on 157-senttinen.
Hän ei tiedä, miten "normaalit" ihmiset syövät, miten ajattelevat ruuasta. Hän haluaisi tietää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Täälläkin yksi yhtä eksyssissä, mutta vihdoinkin tavallaan onnen löytänyt tyttö haluaisi tietää. Haluaisi niin kovasti.
VastaaPoistaminuu vähän pelottaa mihin sie olet menossa. mihin nuo vahvat ajatukset johtaa. siulla on kohta synttärit ja sit olet ns vapaa.. mitä sitten?? aiotko muuttaa muualle, kadota? mitä tapahtuu. mitä jos sitten olet taas niin huonossa kunnossa, mutta kukaan ei voi auttaa sinua? ei pakottaa mihinkään?
VastaaPoistamiulla oli tänään pääsykoe, mutta luulin että se on vasta huomenna, eli ei koulupaikkaa. terapeutti ei ollut perunut aikaamme, ja olin mennyt sinne vaikka sanoin viimeksi yli kk sitten etten palaa enää. mutta menin koska ajattelin heidän yrittävän auttaa minua. mutta ehkä he olisivat vain antaneet minulle reseptin kouraan. pärjää ja nähdään viikon päästä. olisin liukuhihna asiakas. vähän kuulumisia, oloa. mutta mitä siitä on hyötyä jos käyttäydyn ihmisiksi sen puolituntisen kun näemme? valehtelisin kaiken olevan hyvin, sanovani että pärjään? mutta kukaan ei ole näkemässä todellisuutta.
olen ihan hukassa, tuntuu että lähdin aivan liian aikaisin laitoksesta, että pilasin heti kaiken minkä he olivat kasanneet. pilasin taas koko elämäni, olen yhtä hukassa kun sinne mennessäni. en usko että sinne voin palata. en uskaltaisikaan. mutta ei tämä onnistu. en voi jatkaa näin. pelkään. mie en selviä tämän ongelman kanssa yksin, en vielä. mie tarvitsen turvaa ja apua. tarvitsen vielä kirjaimellisesti sitä syliä jonne käpertyä. tarvitsen apua koko päivän. en osaa syödä. en edes tahdo. ei minun tarvitse. paino kiikkuu- hieman taas tippunut, mutta ei tarpeeksi. tavoite on alas. olen kaivanut itselleni taas syvän kuopan, olen valmistellut sitä haudakseni. olen kroonikko. en ehkä anorektikko, enkä bulimikko. mutta syömishäiriöinen, en voi päästää tästä irti. en osaisi täyttää tätä millään. kukaan ei ole nyt vetämässä minua täältä pois. kertomassa minulle mitä minä teen.
en tiedä miten päin olisin. olen suunnitellu paperille mitä sanoisin sossulle, mutta tuhosin sen paperin. ajattelen että sanon: älkää tulko tähän, en tahdo teitä tähän. älkää yrittäkö auttaa minua tai muuta. tottahan se on. eivät he voi minua auttaa mitenkään. he näkevät minua kerran viikossa puolitoista tuntia. mutta en minä uskalla kertoa mitä tahdon, miltä tuntuu, mitä pelkään.
en tiedä mitä minulle on tapahtumassa. minulla on tavoite laihtua, eli se on hautaan meno. en ymmärrä itseäni. en tunne itseäni.
en ole valmis tähän maailmaan. en kohtaamaan ihmisiä, syömään ilman valvontaa. en vain vielä osaa.
vuodessa kivirannassa pääsimme hieman ongelmiini. mutta emme tarpeeksi. mutta en tiedä mitä nyt. pelkkä terapia ei riitä, eikä sossu käynnit. lääkkeet minua eivät paranna.
Mikä vain tekee onnelliseksi. Onko itsensä kuihduttaminen ja vartalon muokkaaminen pitkällä tähtäimellä onnellista puuhaa? Mitä sillä saavuttaa? Entä ihan vain mielihalujen kuuntelu, syöminen säännöllisesti ja säännöttömästi mitä mieleen tulee, tekeekö se onnelliseksi?
VastaaPoistaMiten se vaikuttaa lähipiiriin? muiden onneen? kun tietää kun toinen voi huonosti oikeasti, tai vielä pahempaa, kun ei tiedä? tunteeko läheinen syyllisyyttä jonkun toisen sairaudesta? voimattomuutta?
Olen onneni kukkuloilla kun voin olla ystävieni seurassa, syödä mitä ikinä tarjotaan ja vitut välittää kenenkään ajatuksista.
Itsehän me olemme ankarimpia.
Älä lähde tuolle tielle. Heikko keho ei pysty kannattelemaan sitä kaikkea iloa ja rakkautta mitä pystyt sisäistämään ja jakamaan. Hidas itsemurhahan tuo on.
älä etsi itseäsi nälästä. kaikki löytyy aikanaan, kävelee vastaan tai löytyy taskusta.
näin sen tytön kampissa rullaportaissa ja hän oli ihan kauhean kaunis
VastaaPoistahei ystävä hyvä, älä tee sitä! miten paljon tietä ja ymmärtämistä, itkua ja taistelua menee hukkaan jos palaat entiseen. olet ihan loistava tuollaisena! <3
VastaaPoistaosaat katsella maailmaa niin hienosti, joten uskon että ymmärrät että on turha roikuttaa itseään tässä maallisessa arvostelussa. kenen vuoksi haluaisit olla laiha? se riittää kun sielu on kaunis, eikä sillä ole mitään tekemistä ihmisen maallisen kauneuden kanssa. jokainen on persoona ja se on upeaa!
olen miettinyt viime aikoina jopa, miten typerä idea on punnita ihmisiä. ei ihminen eikä maailma muutu eikä parane tällä tiedolla. tunnen itsenikin hölmöksi (vaikka ymmärrän näitä ajatuksiasi täysin, en voi kieltää ettenkö itsekin olisi kesän aikana elänyt päiviäni mansikoilla tai kivennäisvedellä.) mutta silti, miten turhaa.
lihaa punnitaan kaupan lihatiskillä, etkä sinä ole myytäväksi tarkoitettu halpa lihaköntti vaan kaunis ihminen <3