Hemmottelupäivä

Eilinen oli ihan mukava päivä, osastolta pääsin jo yhdeltä, josta sitten suunnattiin terveyskeskukseen EKG:hen. Kotona pääsin suihkuun ja yritin oksentaa, ulos tuli vain karvasta makua, lopetin leikin siis sikseen. Olkoon, tuskin punajuuripasta niin kamalaa on.
Tulin suihkusta, laitoin hiuksiini uutta hoitoainetta ja jotain muutakin ainetta, innostuin föönaamaan niitä ja niistä tuli oikein kivat. Sitten rasvasin vielä vartaloni, ensimmäistä kertaa varmaan vuosiin, ja levitin naamalleni kahta eri voidetta, sipaisin ranteisiin ja kaulalle uutta hajuvettä.
Istuin kahvikupin kanssa sohvalle, isä tulisi pian ja kysyisin saisinko lähteä mukaan kauppaan.

Ja sainhan minä, ihme kyllä, liikuntakielto kun on vielä päällä.
Kaksi tuntia kaupassa oli aika kauheaa, en pystynyt keskittymään ja katseeni harhaili milloin minnekin, olin nukahtaa automatkalla eivätkä jalkani meinanneet kantaa.
Kotona varpaani olivat umpijäässä, äiti kaatoi kiehuvaa vettä vatiin ja minä kaadoin sekaan pussillisen jotakin vaaleanpunaisia rakeita, ja kastoin jalkani veteen. Pikkuhiljaa varpaani sulivat, mutten tullut tarpeeksi lämpimäksi. Mutta se sai riittää.

Ruuat piilotin yhtä iloisesti kuin ennenkin, tavallaan häpeän sitä.

Hemmottelupäivä on jatkunut tänään, kävin ruuan jälkeen suihkussa oksentamassa mansikkasorbettia ja ituja (toivoin kyllä että edes osa nakkikastikkeesta olisi tullut ulos), vetosin siihen että minun oli kylmä. Ja olikin.
Jälleen suihkusta tultuani rasvailin itseäni, levitin naamalleni kuorintanaamion, sipaisin kaulalleni ja käsiini toista hajuvettä.
Chew'n'spittasin karkkeja ja leipää ja rasvatonta moussea, ja soijamaitoa. Soijamaito maistuu ihanalta, parempaa kuin tavallinen maito, jälkeen jää aivan ihana jälkimaku. Ja me ostettiin vielä vanilja-soijamaitoa. Juon sitä vain yhden lasillisen, vaikka mieli tekisi juoda vaikka kuinka monta.

Harkitsen oksentamista, mutta mitä tuolta nyt ylös tulisikaan, kun en ole melkein mitään syönytkään. Valehtelin välipalan ja päivällisen syömisestä perheelleni, joka hoitaa asioitaan kauppakeskuksessa. Minä täällä saan tylsistyä kuin mikäkin nurkkaanheitetty hansikas, mutta mikäs siinä. Saan ainakin olla rauhassa itseni ja häiriöitteni kanssa, mikäs sen ihanampaa.
Huomisesta jos tulisi edes lähes samanlainen päivä, niin olisin iloinen. Mutta jotenkin en usko, että tulee. Saati sitten ensi viikosta.

Huolestutin vahingossa kielimatkalla olevan kaverini. Tai vahingossa ja vahingossa, olin jo kertomassa sille osastosta ja kaikesta, mutta pidinkin suuni kiinni. Nyt tuo on aivan huolissaan ja varma siitä, etten tule olemaan täällä silloin, kun hän palaa Suomeen. Nyt en enää edes halua kertoa kaikkea, pitää ehkä kaunistella totuutta. Sillä ainoa, mitä tällä hetkellä haluan, on se, ettei rakas ystäväni huolehdi itseään kuoliaaksi siellä etelän lämmössä. Tarpeeksi vaikeaa siellä on varmaan muutenkin.