F50.0

IHANAA MINULLA ON DIAGNOOSI!!!
Minun diagnoosini on Anorexia Nervosa, minä sain sen tänään!
Mitä muuta sain tänään lääkäriltä:

- kahden viikon liikuntakielto (käsittää siis kaiken liikkumisen, SEKÄ hiihtoloman! vittu!)
- kalkkitabletteja (2 kertaa päivässä otettavia)
- Nutricia-nutridrinkejä (joissa joku 300 kaloria tai jotain ja miljoona vitamiinia.. pitää juoda näitä KOLME päivässä)
- uuden ajan

Uusi aika perjantaina. Siellä taas katsotaan paino, ettei vain ole pudonnut. Nyt se oli pudonnut kahdessa viikossa kaksi kiloa.. Vähän itsekin järkytyin. Lähinnä siksi, että olin meinannut taas tehdä juomakikat ja juoda mahd paljon ennen punnitusta. Sit mietin että vitut ihan sama. Ja nyt tulos oli sitten tämä. Miettivät kuulemma ossaakin, mut aluks kotihoito oli riittävää...

Mua vähän pelottaa.
Kun lääkäri sanoi, että nyt otetaan järeät aseet käyttöön, niin mielessäni kelautui kauhukuvia ossasta, Samalla olo oli jotenkin kierosti... helpottunut? Niin, sitä se kai oli, helpotusta. Ihanaa, asia oli joidenkin muiden käsissä. Mutta ei, kotihoitoon. Liikkumakieltoon. Ulfåsaan ja ruokaterapiaan ja lääkäreille ja ties mitä rumbaa taas. Ja kun mä en _JAKSAIS_ näitä lääkärijuoksenteluja..

Kelasin, että mä voin parantua, mä haluan sitä. Koska olin tänään poissa koulustakin sydämen takia, tykytti ihan ihmeellisesti ja siitä tuli huono olo.
Mut mä mietin, että jos mä parannun, niin musta tulee eri ihminen. Mä en ole mä, mä olen joku normaalipainoinen. Vai onko se se MINÄ ja tämä puolestaan joku hirviö?
Mutta mä en voisi liikkua koulussa ja olla se. Mä en voisi tehdä mitään ajatellen että olen nyt oma itseni ja anoreksia on takanani. En voisi. Mun pitäisi muuttua ihmisenä, sisäisestikin, ihan täydellisesti, enkä se sitten olisi enää minä..

Mä en kuitenkaan tiedä, mitä mä oon valmis tekemään parantumisen takia. Tai siis, ossalle en kuitenkaan haluaisi, siellä se parantuminen olisi sellaista kilo-päivässä-tahtia. Tai ei mulla mitään ole painoa vastaan, vaan lähinnä syömistä. Sitäkin oon miettinyt. Mä haluan syödä vähän, kerran päivässä.
Kuten eilen, eilinen meni hyvin: tein niin pahaa sipuliruokaa että söin sitä vain yhden haarukallisen. ja siinä oli päivän ateria.
Tänään sen sijaan jokin hirveä läjä kotiruokaa luvassa.
Mä en tiedä, miten nopeita muutoksia olen valmis tekemään parantumisen toivossa. Mä en ole valmis alkamaan syödä kuin mikäkin vitun norsu tai mitään. Pieniä askeleita kiitos!

Eilen katselin itseäni peilistä illalla, melkein itketti. Luut näkyi niin... rumasti. Se ei ollut enää kaunista. Mä näin jokaisen kylkiluuni ja selkäni nikaman. Mä näin lantioluuni selästä, mä näin kaikki jänteet ja lihakset. Ja mä näin jonkun, joka ei ollut minä. Luut törrötti kauheasti.
Mä mietin, että mitä jos näkisin rannalla sen näköisen tytön. Mä varmaan oksentaisin. Niin että.. pisti miettimään.

Tällä hetkellä mieliala harvinaisen sekava. Syön Haganolin apteekin salmiakkeja, 30 g, varmaan liikaa ja oon aika varma että tästä tulee kamalasti kaloreita, mutta syön kuitenkin ja olen tyhmä!