;__;
täällä vielä, ei osastolla, täällä, punaisessa huoneessani minä istun, äidin punainen aamutakki päällä, koska palelen jatkuvasti. Täällä minä olen, ruokahelvetissä.

Päivä alkoi kivasti, olin miettinyt että otan taas itseäni niskasta kiinni, ja pari päivää olin onnistunutkin syömään vain päiväruuan. Tänään oli kanaa, ja riisiä, otin sitä sellaisen sopivan annoksen.
Äiti katsoi sitä, sanoi että "tuohan alkaa jo näyttää hyvältä annoskoolta!"
Mielessäni kilahti. Hyvä annoskoko? Liikaa. Sama kuin sanoisi, että hienoa kun suostut lappamaan mukillisen läskiä naamaasi. Katsoin lautastani. Eikä, olis pitänyt jättää se puoli kauhallista riisiä ottamatta.
Joten tein kompromissin ja söin kanasta vain puolet. Selitys = 'paha olo'.
Aha.

Perhe lähti ulos, ja silloinhan tämän sairaan mieli ilahtui. Jes. Otin puolikkaan sämpylänpalasen, kaksi näkkäriä ja kaksi hapankorppua, jee mitkä ruokaorgiat. Söin söin söin söin söin. Kaduin, samalla, mutta söin.
Ja kun ovi kolahti kiinni ja pikkuseljen nauru etääntyi kauemmas ikkunalasien tuolle puolen, minä linnoittauduin valtakuntaani, valkoisen pöntön ääreen, ja palvoin sitä kaikessa hiljaisuudessa. Se oli helppoa, jälleen, vettä vähän päälle ja näin taas kaiken sen, mikä äsken oli vellonut vatsassani.

MUTTA söin silti ihan liikaa ja annoin itseni repsahtaa, mikä tarkoittaa kaikkea muuta kuin hyvää.
Sen takia annoin itseni kärsiä, palella, ja vasta nyt hain tämän aamutakin.
Ja sen takia sen syökään tänään mitään, vaikka äiti tuolla tekee jotain kasvisjuttua ja olin jo nostanut leivän valmiiksi pöydälle, jotta jokainen tietää että se on minun eikä heidän leipänsä.
Itsekäs paska.

Joten seuraavan kerran tämä tyttö saa ruokaa huomenna, toivon mukaan vasta illalla. Äiti jää kanssani kotiin, se sai taas sairaslomaa töistä. Menisi vain pois, pärjään paljon paremmin yksin. koska kouluunhan minulla ei ole asiaa, niin sanoi lääkäri, ja minä tottelen kuurona ja typeränä.
Painoa oli tullut ... lisää.. en kehtaa edes myöntää kuinka paljon, mutta PALJON enemmän kuin mitä oli ollut tavoitteena. Siksi otin itseäni niskasta kiinni. Vaikka se paino olikin lähinnä sitä, että olin juuri syönyt ja juonut käymättä vessassa. Silti se järkytti jo valmiiksikin vaakalaudalla tasapainoilevaa mieltäni, joka häilyy verhokankaan tavoin hämärän rajalla.

--> Äiti toi ruuan tänne, minun ei tarvinnut edes mennä yläkertaan valehtelemaan jotakin pahasta olosta, jotta saisin syödä itsekseni. Nyt ruoka on helpompi piilottaa. Minä en edes koske siihen.

Huomenna on taas sairaanhoitajan tapaaminen, punnitus ja kaikki. Toivon, ettei painoni ole noussut. Pitää kuitenkin muistaa juoda reilusti ennen sinne menoa, ettei vain paino ole myöskään laskenut, jotten joudu osastolle, vaikka kierolla tavalla sinne haluankin, mutta mielummin kuitenkin kärsin kotona ja taistelen ruuan kanssa täällä.

Sillä näitä ihmisiä on helpompi naruttaa.
manipuloida.

tiedän, olen sairas.