Oli taas se aika lääkärille. Aamulla jo päätin että mähän en siellä halua nolostella sitä, että oon laihtunut/lihonut/mitään muutakaan. Joten äiti toi taas leipää ja mehun, leipä lensi piiloon pois pois, mehu jäi pöydälle. Mutsi huomasi, alkoi kauhea huuto siitä kuinka se nyt on niin jumalattoman tärkeää että mä juon sen mehun. Kello oli jo paljon, joten en alkanut riitelemään muuten, kuin pyysin saada Actimel-jogurttijuoman mukaani, äiti heltyi ja Actimel sujahti laukkuuni, eikä tullut pois kun vasta iltapäivällä tipahtaessaan koulun roskikseen.
Koulussa oli muuten hyvää ruokaa, makaronia ja tonnikalakastiketta, mut mä en mennyt ruokalan lähellekään ruoka-aikaan. Vanhemmille tietysti sanoin että joo olipas namia ruokaa, söin niin paljon kun oli mun lempparia!
Koko päivän mulla oli vesipullo mukana, olin taktisesti aina miettinyt että nyt täytän sen nyt nyt nyt mutta koskaan ei tullut sopivaa tilaisuutta, tai sitten mulla oli niin kylmä etten paikaltani jaksanut paljoa nousta (sain tänään muuten kuulla että mun huulet on ihan violetit, varmaan totta, koska mulla on ollut huulet ja etenkin ylähuuli jäässä jo pidemmän aikaa) . Vikan kokeenpalautustunnin jälkeen sitten suuntasin lokerolleni, muistin sen juomapullon ja melkein panikoin: mun on juotava, koska vain siten vaaka näyttää enemmän, enkä joudu ossakeskusteluun tai mitään. Lähetin iskälle viestin että pääsin, et se tietää tulla hakemaan mut koulusta, täytin sen vesipullon sitten ja join. 0,5 litraa meni tosi kepeästi alas, täytin sen vielä uudestaan, toiset 0,5 litraa suhahti vatsaani. Tuntui ilkeältä kävellä, tyhjään vatsaan kun vetää kylmää vettä, hyi oikeasti, tunsin kuinka se hölskyi siellä vatsassa!
Tilasin sitten juoma-automaatista vielä Pepsi Maxin ja join siitä autossa kolmasosan. Olin pirun tyytyväinen itseeni, tuon verran nestettä nostaa ainakin kilon painoa ehkä, ehkä enemmänkin.
Lääkärillä paino oli noussut viimekerrasta vain 300 grammaa. Mutta isähän ei maininnut juomistani sinne, enkä minäkään. Lääkäri oli iloinen, jee olet lapsi saanut lisää painoa, mäkin olin iloinen, koska tiesin että suurin osa painonnoususta oli nestettä, toivottavasti.
Sit se kyseli että "haluatko sä parantua" ja sieltä se taas tuli, valheen piikikäs kaktus, joo tietysti haluan. Vaikka oikeasti mä en tiedä itsekään. Koulussa taas kuulin kommenttia et voi kun sä oot niin laiha yms. Aina sitten tuun niin iloiseksi noista kommenteista, mut samalla sen verran surulliseksi, että meinaan mennä vain syömään kotiin, ajattelin että jes nyt voin tänään syödä jätskiä, koska ei yksi päivä voi lihottaa niin. Ja mä en tiedä mikä mut niistä kommenteista surulliseksi saa, onko se se että mä en halua erottua joukosta niin, tai näyttää kuolemanlaihalta. En mä tiedä.
Lääkäriltä kotiin tullessa söin sitten tomaattipastaa jotain 150 grammaa, eli eli pikaisesti laskettuna 135 kaloria korkeintaan. Oishan tuossa varaa syödä vaikka se jätski vielä, mut ei, en anna itseni tehdä sitä. Korvaan senkin ruuanhimon vaikka kahvilla! Vaikka toisaalta tekis ehkä ihan mun sydämen kunnonkin vuoksi hyvää syödä vähän, edes yhtenä päivänä, mutta ei kun ei.
Ja oli muuten ihanaa, kun koulun juoma-automaatit toimi, sieltähän voi useamminkin ostaa pepsi maxia.

Huomenna sitten kun pääsen koulusta, ni teen varmaan noi loput pastat tuolta jääkaapista. Tai sitten iskä tekee kanaruokaa ja syön sitä.